verkkomaksut

Keskiviikko, Tou 19, 2010 - 08:50

Smilehouse ja Maksuturva ovat sopineet yhteistyöstä verkko-ostamisen turvallisuuden lisäämiseksi ja mobiiliasioinnin helpottamiseksi.

Suomen Maksuturva ja verkkokaupan asiantuntijayritys Smilehouse ovat sopineet yhteistyöstä, jossa Maksuturvan palvelut tuodaan osaksi Smilehousen Workspace-verkkokauppaohjelmistoa sekä Wosbee-verkkokauppapalvelua.

Kaupat ja ostokset
Torstai, Tou 20, 2010 - 14:57

Pidä Saaristo Siistinä ry on valtakunnallinen ympäristöjärjestö, joka on toiminut puhtaamman ja viihtyisämmän vesiympäristön puolesta jo vuodesta 1969 lähtien.

Järjestö toimii sekä saaristo- ja rannikkoalueilla että Järvi-Suomessa. ”Yhdistys on veneilijöiden ympäristöjärjestö, joka tunnetaan parhaiten Roska-Roope jätehuoltopisteistään, joihin saaristossa liikkuvat voivat tuoda talousjätteensä. Olemme mukana myös monenlaisissa ympäristöhankkeissa”, kertoo Pidä Saaristo Siistinä ry:n tiedottaja Nora Forsman.

Kaupat ja ostokset
Perjantai, Elokuu 6, 2010 - 10:02

Suomen Maksuturva järjesti yhteistyössä Luottokunnan kanssa aamiaistilaisuuden perjantaina 11.6. SLU-talossa Helsingissä. Paikalla oli parisenkymmentä eri lajiliittojen ja järjestöjen edustajaa.

Tilaisuudessa esiteltiin miten verkkoa voidaan hyödyntää lajiliittojen ympärillä kulkevassa tieto- ja rahaliikenteessä. Asiakasesimerkkinä käsiteltiin Suomen Ratsastajainliittoa, jonka tavoitteena on siirtää verkkoon kaikki kilpailuihin liittyvä maksuliikenne mukaan lukien palkintorahojen jakaminen.

Kaupat ja ostokset
Torstai, Lokakuu 21, 2010 - 14:29

Haluaisitko tarjota mahdollisimman nopean, turvallisen ja helpon tavan myydä tuotteita missä tahansa verkon yhteisöpalvelussa ja kotisivuillasi ilman teknisiä toimenpiteitä ja erillisiä sopimuksia? Maksuturvan SoviKaupat-palvelu mullistaa verkossa käytävän kaupan. Ostaminen ja sitovien tarjousten jättäminen tapahtuu napin painalluksella missä tahansa! Kaupat tehdään fyysisen kaupankäynnin tapaan “kasvotusten” ja kaikki kaupankäyntiin liittyvät tiedot jäävät talteen. Alkuvaiheessa palvelu toimii kuluttajienvälisessä tavarakaupassa.

Torstai, Helmikuu 17, 2011 - 16:10

Suomen suosituin rakentamisen ja remontoinnin tarjouspyyntöpalvelu Dooxe.fi liittää palveluunsa Suomen Maksuturva Oy:n tarjoaman SoviKaupat-palvelun, joka tuo lisävarmuutta Dooxen asiakkaiden maksuliikenteeseen. SoviKaupat-palvelussa maksu suoritetaan Maksuturvalle, joka välittää rahat työntekijälle vasta kun työ on suoritettu sovitun mukaisesti.

Lehdistötiedotteet
Perjantai, Helmikuu 18, 2011 - 11:53

Niissä verkkokaupan reklamaatioissa, jotka kuluttajat tekevät heti tuotteen vastaanotettuaan, vain noin 1,3 prosentissa syynä on rikkoutunut tuote. Vastaavasti yli 36 prosenttia reklamaatioista johtuu siitä, että tuotetta ei ole pystytty toimittamaan lainkaan.

Luvut selviävät Suomen Maksuturva Oy:n tekemästä verkkokauppa-analyysistä, jossa käytiin läpi yli 50 000 vuoden 2010 aikana tehtyä verkkokauppatilausta.

Lehdistötiedotteet
Torstai, Maaliskuu 31, 2011 - 22:04

Suomalaisten verkko-ostosten volyymin lisääntyessä Svea Rahoitus ja Suomen Maksuturva haluavat luoda sekä yrityksille että kuluttajille entistä paremmat välineet verkkokaupankäyntiin. Lanseerattava palvelu tekee verkko-ostamisesta turvallista ja sujuvaa.

Lehdistötiedotteet
Keskiviikko, Elokuu 17, 2011 - 10:05

Haluatko ymmärtää verkkokauppaa paremmin, tavoittaa asiakkaasi myös verkossa ja kasvattaa liiketoimintaasi? Kaupan liitto on käynnistänyt yhteistyökumppaniensa kanssa verkkokauppakoulutuksen uusien liiketoimintamahdollisuuksien luomiseksi.

Syksyllä 2011 järjestetään kaksi koulutuspakettia. Koulutuspaketin kesto on 3,5 päivää ja koulutus tapahtuu Helsingin keskustassa.

1. koulutuskierros (paketti):

Talous
Torstai, Joulukuu 15, 2011 - 10:42

Suomen Maksuturva Oy mukana BOARDMAN 2020 julkaisussa.

Kun verkkokauppa valtaa kaupan alaa, kasvavat myös vaatimukset sähköiselle maksujenvälitykselle. Suomen Maksuturvan verkkomaksamisen ratkaisuista löytyy älyä vaativammankin yrityksen haasteisiin.

Yhtiön toimitusjohtaja Mikael Smeds kertoo asiakasesimerkkien kautta millaisia uusia vaatimuksia verkkomaksamisen alueelle on tulossa.

Kaupat ja ostokset
Keskiviikko, Helmikuu 8, 2012 - 14:20

Suomen Maksuturva Oy uudistaa 16.1.2012 alkaen palvelupakettiensa hinnoittelua siten, että se paremmin tukee verkkokauppojen myyntivolyymien kasvua. Maksuturva Gold- ja Basic –pakettien prosenttipohjaisesta provisiosta luovutaan pankkien verkkomaksujen osalta ja tilalle tulee kiinteä transaktiohinta sekä kuukausimaksu.

Kaupat ja ostokset
Perjantai, Maaliskuu 23, 2012 - 10:05

Etsimme nyt ICT-tiimiimme rennolla mutta ammattitaitoisella otteella varustettua Web Sovelluskehittäjää tuotekehityksen projekteihimme. Toiveenamme on, että sinulta löytyy jo aiempaa kokemusta erityisesti käyttöliittymäsuunnittelusta ja Web-teknologioista. Toivomme myös, että asenteesi ja huumorintajusi ovat kohdallaan.

Lehdistötiedotteet