Vedonlyönti

Maanantai, Joulukuu 1, 2008 - 11:59

Yksi tämän vuoden lumoavimmista ja kiinnostavimmista kisoista on lähestymässä. Miss Maailma -kisojen 58. finaali järjestetään Johannesburghissa Etelä-Afrikassa ja Unibet tarjoaa sinulle jälleen mahdollisuuden lyödä vetoa kilpailun voittajasta. Tarkasta viimeisimmät kertoimet ja lyö vetoa!

Miss Maailma -kisat piti alunperin järjestää Ukrainassa, mutta Etelä-Ossetian konfliktin tähden kilpailu päätettiin siirtää Johannesburghiin. Miss Maailma 2008 -kilpailun voittajan tulee perinteen mukaisesti kruunaamaan viime vuoden voittaja, kiinalainen Zhang Zilin.

Torstai, Maaliskuu 12, 2009 - 10:41

Mäkihyppääjä Janne Ahonen ilmoitti eilen, että hän jatkaa hyppyuraansa ja palaa kisoihin ensi kaudella.

Ahosen motivaation palautti ensi talven Vancouverin talviolympialaiset ja puuttuva henkilökohtainen olympiamitali. Peliyhtiö Unibet ei kuitenkaan usko, että Ahosen kaulaan sellainen ensi vuonna Vancouverissa ripustetaan.

Unibet antaa kertoimen 1,3 sille, että viisinkertainen Keski-Euroopan mäkiviikon valtias Ahonen ei voita henkilökohtaista mitalia Vancouverissa. Jos Ahonen moisen tempun tekee, saa sitä veikanneet rahansa 3-kertaisena takaisin.

Perjantai, Maaliskuu 20, 2009 - 15:01

Euroviisuhuuma alkaa jo vallata Euroopan, ja voittajasta käydään tiukkaa vedonlyöntiä. Peliyhtiö Unibet uskoo, että Norjaa edustava Aleksander Rybak hoilaa itsensä voittoon Moskovassa järjestettävissä Euroviisuissa. Suomen edustaja Waldo's People näyttäisi hyytyvän kärjestä, mutta suomalaisia ilahduttanee tieto, että aivan viimeisiä sijoja ei waldolaisille näyttäisi olevan jaossa.

Urheilu ja pelit
Maanantai, Maaliskuu 23, 2009 - 09:49

SM-liigan playoff-sarja jatkuu jälleen huomenna. Peliyhtiö Unibet uskoo, että finaalissa kohtaavat JYP ja Kärpät. Finaalien jälkeen Kanada-malja matkaa Jyväskylään. Jokerit, HPK, Pelicans ja TPS suuntaavat piakkoin kesälaitumille.

Urheilu ja pelit
Torstai, Maaliskuu 26, 2009 - 10:18

Kim Heroldin ja Sanni Siuruan sähköinen kemia nosti peliyhtiö Unibetin mukaan parin Tanssii tähtien kanssa -kilpailun voittajasuosikiksi. Muiskuttelu tv-lähetyksessä kohensi voitonmahdollisuuksia ja pari kiilasi kärkeen kertoimella 3,75. Myös Rosa Meriläisen ja Sami Heleniuksen huippupisteet saanut foxtrot paransi parin asemia, heidän voittokertoimensa on nyt 4,00.

Urheilu ja pelit
Perjantai, Huhtikuu 3, 2009 - 08:35

Huhtikuun 13. päivänä Nelosella starttaavan Suomen Huippumalli haussa -kilpailun tämänvuotinen ennakkosuosikki on lapualainen matkailualan opiskelija Anastassia. Peliyhtiö Unibetin kerroin Anastassian voitolle on 5,00. Kilpasisko Suvi hengittää niskaan kertoimella 6,00, ja sekä Essi että Inka saavat kertoimen 7,00.

Torstai, Huhtikuu 16, 2009 - 08:33

Heinäkuussa jaettavan Iskelmä-Finlandia-palkinnon uskotaan tänä vuonna menevän populaarimusiikin veteraanille Neumannille. Peliyhtiö Unibetin kerroin Dingon keulahahmon voitolle on 2,75. Kakkossuosikiksi Unibet nostaa Finlanders-yhtyeen kertoimella 3,25.

10 000 euron palkinto jaetaan nyt yhdeksättä kertaa. Perusteena palkinnon saamiseen voi olla joko vuosia jatkunut pitkä ja menestyksekäs työ esiintyjänä tai nuoremman taiteilijan vahvat näytöt menestyksestä.

Urheilu ja pelit
Torstai, Tou 14, 2009 - 14:31

Tiki: Välierissä Venäjä–Suomi ja Tshekki–Kanada

Peliyhtiö Unibetin kiekkotietäjä Esa Tikkanen uskoo, että Leijonat kukistavat USA:n ja jatkavat mitalipeleihin. Tikin vinkit MM-peleihin löytyvät päivittäin osoitteesta www.unibet.com.

Urheilu ja pelit
Perjantai, Tou 22, 2009 - 08:08

Peliyhtiö Unibet uskoo, että ranskalaisen Jacques Audiardin elokuva Un prophète vie tänä vuonna pääpalkinnon, Kultaisen Palmun, Cannesin elokuvajuhlilla. Afrikkalaisesta Malik-pojasta kertovan elokuvan pahimpana haastajana vedonlyöjät pitävät Jane Campionin runoilijatarinaa Bright Star.

kertoimet, Vedonlyönti
Perjantai, Kesäkuu 26, 2009 - 09:38

"

Spekulaatiot kevään kuumimman lemmenparin Jari Sarasvuon ja Virpi Kuitusen suhteen ympärillä kiihtyvät. Nyt kohupari kiinnostaa myös vedonlyöjiä. Peliyhtiö Unibetin mukaan on kuitenkin epätodennäköistä, että Kuitunen ja Sarasvuo virallistaisivat suhteensa.

Kihlautuminen on pariskunnalle kuitenkin huomattavasti todennäköisempi loppuvuoden uutinen kuin naimisiinmeno. Vielä tämän vuoden puolella tapahtuva nopea avioituminen palauttaisi sitä ajoissa veikanneelle rahat jopa 50-kertaisina takaisin.

kertoimet, Vedonlyönti
Tiistai, Kesäkuu 30, 2009 - 10:51

Tänään ratkeaa jalkapallon alle 21-vuotiaiden Euroopan mestari. Peliyhtiö Unibetin jalkapalloasiantuntija Atik Ismail uskoo, että Saksa voittaa Englannin ja vie mestaruuden.

Jalkapallo
Tiistai, Kesäkuu 30, 2009 - 13:14

Eukonkannon maailmanmestaruudesta kisataan jälleen ensi viikonloppuna 3-4.7. Sonkajärvellä. Peliyhtiö Unibet povaa mestaruuden menevän viimevuotiseen tapaan Viron Alar Vooglalle, joka kantaa Kristi Viltrop -nimistä neitoa.

Urheilu ja pelit
Torstai, Heinäkuu 2, 2009 - 08:37

"

Viisinkertainen Stanley Cup -voittaja, Suomen Jääkiekkoleijona numero 43 Esa ""Tiki"" Tikkanen uskoo, että Pittsburgh herää kotivoittoon. Tikkanen analyysit jokaisena pelipäivänä legendaarisella tyylillä www.unibet.com

Torstai, Heinäkuu 2, 2009 - 08:39

Pikkuhuuhkajat pelaavat tänään viimeisen ottelunsa Jalkapallon alle 21-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailuissa Espanjaa vastaan. Peliyhtiö Unibetin jalkapalloasiantuntija Atik Ismail on tänään studiossa vieraana ja uskoo, että Espanja kaataa Suomen ja Saksa ja Englanti päätyvät tasuriin.

Jalkapallo
Torstai, Heinäkuu 2, 2009 - 15:49

"

Joensuulainen Markus Kokkonen on vedonlyöjien suosikki Tangokuninkaallinen-kilpailussa. Keravalainen Anni Parkkila on Kokkosen kovin haastaja. Tänä vuonna kruunun vie vain yksi kilpailija, kun kuningatarta ja kuningasta ei enää valita erikseen.

Urheilu ja pelit
Maanantai, Heinäkuu 6, 2009 - 09:15

Vuosittain Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä järjestettävän Nathan's Hot Dog Eating Contestin vedonlyöntikertoimet ovat tänä kesänä kutkuttavan jännittävät. Vastakkain ovat lajinsa titaanit, hallitseva mestari Joey "Jaws" Chestnut sekä vuosien 2001-2006 kilpailuja suvereenisti hallinnut Takeru "Tsunami" Kobayashi. Peliyhtiö Unibet uskoo, että Chestnut voittaa, mutta ei riko 66 hot dogin haamurajaa.

kertoimet, Vedonlyönti
Perjantai, Heinäkuu 10, 2009 - 15:25

Atik Ismail: Hongan ja TPS:n vääntö jää ilman ratkaisua

Tänä iltana TPS matkustaa Espooseen ottamaan mittaa FC Hongasta. Peliyhtiö Unibetin jalkapalloasiantuntija Atik Ismail uskoo, ettei joukkueista kumpikaan selviydy voittajaksi.

Jalkapallo
Maanantai, Heinäkuu 13, 2009 - 08:25

20-vuotias suomalaispelaaja sai elämänsä jackpotin pelattuaan vasta neljännen kierroksen peliyhtiö Unibetin Jackpot Deuces -videopokeripeliä.

Maanantai, Heinäkuu 13, 2009 - 08:39

Tänään pelattavan kierroksen helmenä on viime vuosien mestareiden kohtaaminen. Peliyhtiö Unibetin jalkapalloasiantuntija Atik Ismail uskoo, että Inter hakee pisteet Tampere Unitedilta.

Keskiviikko, Heinäkuu 15, 2009 - 13:12

Peliyhtiö Unibetin mukaan venäläinen Sputnik uusii miesten sarjan mestaruutensa suopotkupallon MM-kilpailuissa, jotka pelataan tulevana viikonloppuna yhdeksättä kertaa. Unibetin sivuilta löytyvät kertoimet myös yrityssarjaan.

Perjantai, Syyskuu 4, 2009 - 14:04

Big Brother-kilpailijat nimesivät ensimmäiseen häätöäänestykseen Tertun,
Esa A:n ja Ason. Peliyhtiö Unibet uskoo, että sunnuntaina suorassa Big
Brother Talk Showssa talon joutuu jättämään homofobinen Aso.

Omien sanojen mukaan Aso on myös valmis lähtemään talosta ja Unibet uskoo, että äänestäjät ovat samaa mieltä. Unibet antaa Ason häädölle kertoimen 1,45. Tertun häädölle Unibet antaa kertoimen 2,75 ja Esa A:n 9.

Talon voittajaksi on tunkua. Unibet uskoo, että voitto ratkaistaan Kätlinin,

Maanantai, Lokakuu 26, 2009 - 23:42

Peliyhtiö Unibet ei uskonut Barack Obaman Nobelin rauhanpalkinnon voittoon ja lupasi Obamaa veikanneille rahat peräti 50-kertaisina takaisin.

Lehdistötiedotteet
Maanantai, Marraskuu 9, 2009 - 00:03

Jokerien alkukausi on urheilutoimenjohtajan Matti Virmasen sanoin mennyt ihan perseelleen ja joukkue majaileekin sarjajumbona. Peliyhtiö Unibet uskookin, että jokerikäskyttäjä Hannu Araviralla on SM-liigan kiikkerin palli.

Maanantai, Marraskuu 9, 2009 - 00:45

Viisinkertainen Stanley Cup -voittaja, Suomen Kiekkoleijona numero 143 Esa "Tiki" Tikkanen toimii Unibetin expertvihjaajana SM-liigassa sekä NHL:ssä ja antaa videovihjeitä omalla legendaarisella tyylillään mielenkiintoisimpiin otteluihin. Tiki uskoo, että edessä on kotivoittojen sarja.

Torstai, Joulukuu 3, 2009 - 19:03

Unibet on edelleen Euroopan ykkönen! Voitimme jo kolmannen kerran viimeisen neljän vuoden aikana arvostetun "Euroopan paras vedonlyöntiyritys 2009" -palkinnon. Suuret kiitokset tästä kuuluvat kaikille asiakkaillemme!

Unibet kamppaili eGaming Review'n arvostetusta "European sportsbetting operator of the Year" -palkinnosta yhdessä alan suurimpien ja tunnetuimpien yritysten kanssa.

Tämän lisäksi Unibet nappasi voiton myös kategoriassa "European Live Gaming Operator of the Year"!

Sunnuntai, Joulukuu 27, 2009 - 16:01

Peliyhtiö Unibet tarjoaa tänäkin vuonna mahdollisuuden ennustaa maailman tapahtumia ensi vuoden aikana. Puhuttavimpia kansainvälisiä juoruja ovat erot, naimisiinmenot ja vauvat. Myös poliittiset ennusteet ovat maailmalla suosittuja: esimerkiksi italialaiset lyövät jo innokkaasti vetoa siitä, että Berlusconi ei eroa pääministerin paikaltaan.

Lehdistötiedotteet
Sunnuntai, Joulukuu 27, 2009 - 16:12

Suomen mäkihypyn A-maajoukkueen päävalmentajana vuosina 2002–2008 toiminut Tommi Nikunen on peliyhtiö Unibetin asiantuntija mäkihypyn maailmancupissa ja Vancouverin olympialaisissa. Nikunen uskoo Schlierenzauerin ja Ammanin jatkavan alkukauden ylivoimaista tykitystään myös mäkiviikolla. Unibet antaa Schlierenzauerille kertoimen 2,25 ja Amman hengittää ennakkosuosikin niskaan kertoimellaan 2,55.

Lehdistötiedotteet
Tiistai, Helmikuu 2, 2010 - 23:13

Tuomas Ketola antaa pelimiehen näkemyksensä peliyhtiö Unibetille vuoden ensimmäisessä Grand Slam –turnauksessa Australian avoimissa. Ex-tennisässä uskoo, että Florent Serra tiputtaa Jarkko Niemisen jatkosta.

kertoimet, Vedonlyönti
Tiistai, Helmikuu 2, 2010 - 23:23

Järjestyksessä 45. Arctic Lapland Rally ja tämän vuoden SM-sarjan avaus ajetaan Rovaniemellä ja Kemijärvellä 28.-30. tammikuuta. Kilpailuun ottaa osaa myös Citroen Junior Teamin Kimi Räikkönen, rallin MM-sarjasta tuttu Citroenin tehdaskuljettaja Dani Sordo ja Unibetin väreissä ajava ex-formulapilotti Mika Salo.

Tiistai, Helmikuu 2, 2010 - 23:35

Veikkausliigassa FC Jokereita ja FC Hämeenlinnaa valmentanut Ville Lyytikäinen on Unibetin jalkapalloasiantuntija. Ville antaa vinkkejä Valioliigaan, Mestarien liigaan, Veikkausliigaan ja jalkapallon arvokisoihin. Lyytikäinen uskoo, että Manchesterin paikallisderbystä Liigacupia jatkaa Manchester United.

Keskiviikko, Helmikuu 3, 2010 - 16:39

Viisinkertainen Stanley Cup -voittaja, Suomen Kiekkoleijona numero 143 Esa ”Tiki” Tikkanen toimii Unibetin expertvihjaajana SM-liigassa sekä NHL:ssä ja antaa videovihjeitä omalla legendaarisella tyylillään mielenkiintoisimpiin otteluihin. Tiki uskoo, että Ässät jäävät Porissa Jokereiden jalkoihin 1–4. Unibet antaa Jokereiden voitolle kertoimen 2,35 ja tuloksella 1–4 saa rahat takaisin peräti 32-kertaisena.

Tiistai, Maaliskuu 2, 2010 - 23:13

Iranilaisen ”Shekarchi” -elokuvan uskotaan olevan varmin Kultaisen karhu -palkinnon voittaja Berliinin elokuvajuhlilla. Peliyhtiö Unibetin kerroin elokuvalle on 3,5.

Tiistai, Maaliskuu 2, 2010 - 23:27

Veikkausliigassa FC Jokereita ja FC Hämeenlinnaa valmentanut Ville Lyytikäinen on Unibetin jalkapalloasiantuntija. Ville antaa vinkkejä Valioliigaan, Mestarien liigaan, Veikkausliigaan ja jalkapallon arvokisoihin. Lyytikäinen uskoo, että Arsenal kaataa pakkovoiton edessä sunnuntaina Chelsean. Unibet antaa Arsenalin voitolle kertoimen 4,50.

Lauantai, Helmikuu 27, 2010 - 01:14

Me annamme kaikille Maria Pokerin pelaajille erityisen mahdollisuuden voittaa matka Unibet Openiin Golden Sandille arvoltaan €2750!

Golden Sands on uusi lisäys Unibet Open kalenteriin tänä vuonna ja näin mahtavalla ympäristöllä kuten kansallinen puisto ja uimarantoja aivan kulman takana tästä tulee erittäin suosittu tapahtuma!

Sunnuntai, Maaliskuu 14, 2010 - 22:19

Viisinkertainen Stanley Cup -voittaja, Suomen Kiekkoleijona numero 143 Esa ”Tiki” Tikkanen toimii Unibetin expertvihjaajana SM-liigassa sekä NHL:ssä ja antaa videovihjeitä omalla legendaarisella tyylillään mielenkiintoisimpiin otteluihin. Tiki uskoo, että lauantain kiekkokierroksella muhii yllätys, kun Jokerit kukistaa JYP:n.

Jääkiekko
Tiki, unibet, Vedonlyönti